lauantai 31. joulukuuta 2011

Uuteen vuoteen Red hot chili peppersin musiikin siivittämänä

Vuoden vaihde lähenee hetki hetkeltä ja pommitus kovenee. Ääniä peittämässä on olkkarissa telkkari, makkarissa radio ja täälä kolmos huoneessa soi Red hot chili peppersin uusin levy I'm with you. Syy tähän metelöintiin kotona on Sini. Sini pelkää paukkuja nykyään koska jokunen vuosi sitten koimme epäonnen vuoden vaihteen ja raketti lähti melkein naaman edestä. Mutta ihan hyvin tämä kuitenkin taas sujuu. Sini on tämän viikon syönyt Serene-UM nappeja ja nyt makaa ihan suht. rennossa asennossa olkkarin pöydän alla. Onneksi tämä on pian ohi. Hiro ei paukkuja pelkää, pikaisesti ulkonakin käytiin kuuden jälkeen ja Hiro kävi ensin pissalla ja sitten toi taas yhden ison kepin piha kokoelmaansa. Nyt se tuola olkkarissa syö joululahja leijonaa.

Loppuvuosi on mennyt treeni rintamalla ihan hyvin. Esineruudussa on jo pari kertaa saatu tehtyä ihan oikea pisto ilman mitään apuja, esine ollut ihan takarajalla asti. Hitaasti se Hiro vielä näissä tilanteissa ruudussa liikkuu mutta pääasia että liikkuu ja hommia tekee kokoajan.
Haussa on siirrytty sellaiseen reeniin, että osa on ääni avuilla ja osa ilman apuja ollenkaan. Ääniavuilla varsinkin Hiro menee todella hienosti, ilman apujakin menee ihan hyvin jos vaan saa tuulesta apua, tai jäljestä.. Harmillisen vähän vaan on päästy ihan loppuvuodesta hakuilemaan työn takia mutta ensi vuonna uudelleen.

Tottis sitten onkin se murheenkryyni.. Viime viikot ollaan vaan kentällä leikitty, kotona ollaan sitten tehty namitottiksella maahan menoa, seisomista, istumista ja ihan vaan kontaktia. Hiro on muutenkin loppuvuodesta saanut aika tehokasta kontakti treeniä, sekä takapiha treenissä että lenkillä. Kehitys on niin hidasta ja muutenkin tuntuu ettei se yhteys aina ohjaajan ja koiran välillä pelaa niinkuin toivoisi. Mutta kyllä se tästä. Sitä en tosin tiedä mahtaako se tavoite "kesällä BH-kokeeseen" toteutua tätä menoa. Mutta sen näkee sitten lähempänä kesää. Nyt juuri tällä hetkellä iloitsen vain siitä miten rauhallinen Hiro taas tässä paukkeessa on, aivan ihanan mahtavaa!

Kovin syvällistä treeni analyysiä ei nyt tähän hätään tuon enempää irtoa. Loppuun siis muutama joulukuva. Kamerakin ollut ihan liian vähän matkassa mukana viime aikoina.

Hmm, tämä kuva ehkä kuvastaa näiden kaverusten suhdetta parhaiten


Hiro-hirviö tonttu


Sini simpukka


Joko tän saa avata? Joko Hiro sai omansa?


ooo mitä täältä paketista löytyykään! (sielä oli henkitorvi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti