keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Koirauimalassa

Tytöt pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan uimista koirauimalassa. Alkuun jänskätti saako Siniä uimaan ollenkaan mutta saatiinhan se kun se sinne vaan pelastusliiveistä laitettiin :) Sini ui kolme kertaa altaan päästä päähän ja lopulta innostu vielä lelua hakemaan. Hiro meni ilman kummempia apuja altaaseen ja pomppi sinne niin että vesi vaan roisku. Kovin oli väsyttävää touhua kun molemmille uni maitto automatkan ja sitten vielä kotona.

Tämän lisäksi käytiin eilen Hiron kanssa lonkkakuvissa. Virallisia tuloksia ei toki vielä ole mutta arviot lähti kyynäreet 0 ja lonkat A tai B. Aivan mahtavaa, nyt vain odottelemaan lumien sulamista ja sitten voidaankin alkaa harjoittelemaan hyppyjä. Muuten treenirintamalla ei kummempaa, vähän nenähakua päästy tekemään, nosteltu yksinään esineitä ja tottiskin menee samoilla linjoilla.

Sitten kuvia uimala reissusta

Valmiina lähtöön


Loikka


Ja molskahdus


Lelu pelastettu


Sini lähdössä lelun noutoon


Mutta Hiro syöksy takavasemmalta ja kävi hakemassa sen


Uusi yritys Sinin kanssa


Vähän autetaan..


Vähän aikaa mietitään


Lopulta Sini lähti noutoretkelle


Lelu ei ihan suuhun asti päässy määränpäässä joten se piti heittää lähemmäs ramppia


Sitten onnistu!


Täälä on kivaaa!


Hirolta vaan unohtu ponnari kotiin ja sitten oli tukka silmillä


Sini kävi vielä pulahtamassa