tiistai 4. tammikuuta 2011

Tuntuu kuin kotona olisi vain briardin kuoret

Vuoden ensimmäinen viikko alkoi mukavasti talvilomalla. Jo muutama kuukausi sitten päätettiin, että lähdetään taas lomaretkelle. Alkuun oli ajatus, että koirat tulee mukaan mutta kuitenkin sitä kokoajan oli ajatus, että mitä jos lähdettäisiinkin vaan kahdestaan. Näin siinä sitten kävi, pari päivää rentouduttiin kylpylähotellissa Imatralla (Valtionhotelli). Oli mukavaa, kivaa ja rentouttavaa polskia ja vaan hengailla kun ei tarvinnut pitää kenestäkään huolta. Sini sai hoitopaikan mun porukoilta ja Hiro meni Nooralle.

Tänään haettiin tyypit kotiin. Hiro on aivan väsy, en muista olisiko se koskaan ollut noin väsynyt, paitsi silloin kun se oli kipeä. Äsken menin takapihalla käymään ja Hiro tulee normaalisti aina mukaan, nyt se jäi makaamaan eteiseen joten ajattelin ettei se tule. Ilmeisesti se oli kuitenkin perään kipittänyt kun hetken päästä ovi aukesi ja Hiro päästettiin ulos. Siihen se tuli, ensin seisoskeli vierellä ja sitten istui jalan päälle. Silloin tuli tunne, että jalkani päällä istuu vain kuoret briardista ja ketään sielä ei ole kotona. Ilmeisesti on ollut rankkaa leikkiä muiden samanlaisten kanssa pari päivää. Eiköhän se jo huomena ole normaali oma itsensä.

Uusivuosi meni ihan mallikkaasti. Hiro ei pelännyt paukkuja yhtään vaikka pari kertaa illan aikana käytiin pihassa pissalla, hihnassa tietenkin. Siniä pelotti mutta löysi onneksi hyvän turvapaikan olohuoneen pöydän alta ja makaili sielä rauhassa.
Toivotaan että uusivuosi toisi taas vähän elämää taas treenirintamalle. Pakkasten takia on niin monet haku ja tottistreenit peruttu. Pihassa ollaan hieman yritetty sitten tottista ottaa ja ihan mallikkaasti se menee. Maahan meno on Hirolla mukavan nopea ja sivulle tulokin alkaa sujumaan ilman hyppimistä. Sisällä ollaan treenattu ruokailiveitsen avulla pitoa, kapulan kanssa pito on niin löysä että jos tuolla saisi vähän kovempaa otetta jatkossa kapulaankin. Onneksi Hiro on sellainen että ihan sama mitä sille tarjoaa se ottaa sen suuhun. Tokihan siinä on se haittapuoli, että ulkona saattaa suuhun eksyä jotain ei sallittua mutta näin treenaamisen kannalta se on hyvä asia.

Loppuun muutama joulu ja talvikuva

Lentääkö tuola joulupukki??


Sini sai melkein kopin


Hiro sai kopin


Hiron ja pieni keppi


Sinistä on epäreilua että Hirolla on keppi ja Sini vaan tylsä liikkumaton pallo





Kaverukset


Hiro tonttu


Sini tonttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti