lauantai 15. toukokuuta 2010

On niin tylsää

Olla töissä että en edes parempaa otsikkoa keksinyt..
Pikku Hirosta on jo kasvanut iso Hiro, Sini alkaa näyttään enemmän ja enemmän kaulattomalta kääpiöltä hippiäisen rinnalla. Koko onkin sitten ainoa asia jossa Hiro on isompi, muuten Sinin johdossa parivaljakko kulkee ja toistaiseksi menee hyvin. Hiro on edelleen kovan luokan Sini fani ja nyt Sinikin jo vastaa fanituksiin ja jokainen aamu alkaa painilla. Kovia jutteleen ovat aina leikin loppupuolella ettei aina oikein tiedä mistä tuulee. Enemmän ääntä kyllä pitää Sini mutta tokihan Hiro siitä mallia ottaa, kuten myös kaikesta muustakin mitä Sini tekee. Sini on kova potkimaan hajuja pissan ja kakan jälkeen sekä piehtaroimaan ja aika pian Hiro alko tekeen sitä perässä. Ei se tosin vielä yhtä vakuttavasti sitä tee mutta yritys on kova.

Pikkuhiljaa alkaa oleen kaikki Hiron hampaatkin vaihtuneet ja koko vaihto on mennyt oikein mukavasti ja kivuttomasti. Myös pitkään vaivannut pissatulehdus on vihdoin selätetty, harmi vaan että sisäsiisteys on sen vuoksi mennyt aika takapakkiin ja vieläkään ei uskalla laittaa mattoja lattialle. Voi kuinka ikävä sitä voikaan olla mattoja.. Treenirintamalla on ollut aika hiljasta maaston suhteen kun muutaman kerran on hakutreenit peruttu. Eiköhän sinne metsäänkin pian päästä. Pentukoulussa Hiro ja Janne on edelleen käynyt ja briardi treeneissä tietenkin käydään aina kun päästään.


Sinistä taas alkaa huomaamaan kokoajan enemmän miten se vanhenee, enään ei pallon peräänkään lähdetä niin vauhdilla kun aikaisemmin. Toivon kuitenkin, että vielä olisi monta vuotta Sinin kanssa aikaa ottaa rennosti ja nauttia. Tähän loppuun laitankin kuvapläjäyksen Sinistä vuosien varrelta.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti